Pako

Pako
Pako
Tiivistelmä:

Amin Nawabi (nimi muutettu) on 36-vuotias menestyvä tutkija, jota painaa tuskallinen salaisuus, jota hän on piilotellut 20 vuotta. Se uhkaa suistaa raiteiltaan elämän, jonka hän on rakentanut itselleen ja tulevalle aviomiehelleen. Aminin hyvä ystävä ja luokkatoveri lukiosta, ohjaaja Jonas Poher Rasmussen, kertoo Aminin tarinan pääasiassa animaation keinoin suojellakseen tämän henkilöllisyyttä. Amin kertoo nyt ensimmäistä kertaa tarinansa, lapsipakolaisen uskomattoman matkan Afganistanista. Jonasin ja Aminin välisten sydämellisten haastattelujen avulla Pako kertoo unohtumattoman tarinan itsensä löytämisestä. Se osoittaa, miten tulevaisuuden voi luoda vain kohtaamalla menneisyyden, ja että kodin todellinen merkitys selviää vasta, kun ei enää pakene itseään.

Elokuva valokeilassa:

Pako on yksi viime aikojen kiehtovimmista piirretyistä dokumenttielokuvista. Se on omaperäinen kuvaus afganistanilaisen pakolaisen riipaisevista yrityksistä löytää turvapaikka ulkomailta. Eikä hänen matkansa suinkaan ole mutkaton. Tanskalainen ohjaaja Jonas Poher Rasmussen on löytänyt hienoja tapoja tuoda esiin päähenkilönsä Aminin muistoja ja tehdä niistä elokuva, joka muistuttaa klassista jännitystarinaa mutta on silti uskottava dokumenttielokuva.

Pako oli vuonna 2020 ehdolla Cannesin elokuvajuhlilla ja joutui odottamaan puoli vuotta ennen kuin sai ensi-iltansa World Cinema Documentary Competition -kilpailussa tämän vuoden Sundance-elokuvafestivaaleilla. Se voitti Grand Jury -palkinnon ja oli yksi koko tapahtuman pidetyimmistä elokuvista.

Yksi elokuvan monista kohokohdista nähdään alkuminuuteilla, kun Amin (kaikkien päähenkilöiden nimet on muutettu heidän henkilöllisyytensä suojaamiseksi) menee makaamaan plyysisohvalle ja alkaa kertoa Rasmussenille vaikuttavaa tarinaansa. Sitten, juuri kun me yleisössä olemme samaan tapaan asettumassa paikoillemme, ilmestyy ruudun nurkkaan klaffitaulu, kaksi päähenkilöä kikattaa ja kohtaus alkaa. Tämä kaikki kuvataan käsin piirretyn animaation avulla, luonnoksen tapaan epätäydellisesti, vinoilla viivoilla. Missä todellisuudessa olemme? Subjektiivinen todellisuus ja havaintojemme luonne ovat itse asiassa yksi tämän elokuvan keskeisistä teemoista.

Animaation käyttäminen Aminin tarinan kirjaimelliseen havainnollistamiseen on loistoidea. Sen väriloisto ja tilallinen liioittelu tuovat meidät lähemmäksi todellista muistamisen tunnetta, hieman kuten Christopher Nolanin teosten värikoodatut todellisuuden tasot.

Toisin kuin monet nykyelokuvan maahanmuuttajatarinat, Paon tapahtumat ajoittuvat varhaisempaan ajanjaksoon – Afganistanin ja Neuvostoliiton välisen sodan loppuvaiheeseen 1980-luvun lopulle, jolloin pakeneminen oli siviilien ainoa vaihtoehto. Yhteys nykyiseen pakolaiskriisiin on kuitenkin ilmeinen. Amin pakeni varhaisteini-ikäisenä Afganistanista hauraan äitinsä ja kolmen vanhemman sisaruksena kanssa ensin Venäjälle. Se oli ainoa maa, joka suostui vastaanottamaan heidät. Tämä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, sillä heidän Venäjän-viisuminsa raukesivat, ja maa alkoi vajota sekasortoon kommunismin romahtamisen jälkeen. Suurin osa elokuvasta seuraa Aminin yhä kovaonnisempia ja kafkamaisempia yrityksiä asettua turvallisempaan Länsi‑Euroopan maahan. Ihmistä ei kuitenkaan määrittele pelkästään hänen poliittinen asemansa, ja tarinan keskeinen lanka onkin Aminin kehittyvä homoseksuaalisuus. Näemme, kuinka hän yrittää salata tämän perheeltään ja kuinka hän tutkii halujaan itsekseen ja ikäistensä kanssa.

Kööpenhaminassa sijaitsevan Sun Creature Studion tekemä animaatio vie meidät hyvin lähelle syvällisiä tapahtumia. Alun kohtaukset 1980-luvun alkupuolen Kabulissa ovat värien juhlaa ja täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Taustalla soi A-han kappale Take On Me, josta on tehty kuuluisa piirretty musiikkivideo. Myöhemmin Pietarin sokkeloisilla kaduilla näyttää olleen joukkomellakoita päivittäin. Merellä tapahtuvassa kohtauksessa, jossa näemme valtavan matkustaja-aluksen, on todella vaikuttava tunnelma.

Elokuva sai alkunsa ohjaajan ja päähenkilön ystävyydestä – he tapasivat lukiossa. Rasmussen oli aina utelias tietämään, kuinka Amin oikeastaan päätyi Tanskaan. Useimmilla meistä on läheinen ystävä, jonka elämästä saisi hyvän aiheen elokuvalle. Tällä kertaa Rasmussen ryhtyi toimeen ja teki tällaisen elokuvan. Se on todellinen lahja.

Pako on Tanskan, Ranskan, Ruotsin ja Norjan välinen yhteistuotanto. Sen on tuottanut Tanskassa Final Cut For Real ja Sun Creature yhdessä Vivement Lundin, Most Filmin ja Mer Filmin kanssa. Yhteistyössä olivat mukana myös Left Handed Films ja Vice Studios. Kansainvälistä markkinointia hoitaa Cinephil.

David Katz, Cineuropa